torstai 12. helmikuuta 2015

Helmikuu

Helmikuussa on ollut hääteemaa toteutin katkaistuinvarsin tekniikalla pyöreän morsiuskimpun ja toisenkin ja ranteessa kannettavan morsiamenkoristeen. Kaksi erilaista vapaaseen veteen tehtyä seppelettä häihin. Nyt keskityn suorittamaan näyttötutkintoja ja teen niistä ensiksi suunnitelmat ja myöhemmin toteutuksen kuvia tulee valmiista töistä sitten myöhemmin.

                                                         
Pyöreä  morsiuskimppu katkaistuinvarsin tekniikalla toteutettuna

 Käsivarrella kannettava morsiamenkoriste
Kaksi erilaista seppelettä vapaaseen veteen
 Morsiuskimppu

Tammikuu 2015

Vuosi on vaihtunut ja arki taas alkaa. Meillä on ollut aiheena kukkien kestävyys miten ja millaisissa olosuhteissa miten käytettynämikäkin kukka kestää. Esittelimme aiemmin suunnittelemamme kampanjan joka oli syysistutuksista. Suunnittelimme haudalle laskettavan kimpun jonka myös toteutimme. Teimme tilatyön tuunaamalla jotakin vanhaa pohjaa. Kimppu erilainen muoto tein suorakaiteen mallisen kimpun. Käsittelimme aiheenamme mm. työturvallisuutta, rekrytointia, palveluiden osto, verkostoituminen, työhyvinvointi, työvälineiden käyttö ja kestävä kehitys kukkakaupassa. Käsittelimme myös kuluttajansuojalakia. Teimme formal lineaarisen surulaitteen eli muotolinjakas suomennettuna. Se oli mielenkiintoista toteuttaa kun aiemmin on tehnyt niitä tavanomaisia surulaitteita. Tein myös isokokoisen surukimpun.

 Tilatyö ja suorakaiteenmallinen kimppu.
                                     
 Surukimppuja ja formal lineaarinen surulaite









keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Joulukuu

Joulukuussa olimme työssäoppimassa kukkakaupoissa. Sain tehdä paljon kaikenlaisia normaali kukkakaupan hommia. Asiakaspalvelua, kukkien huoltoa, kastelua, tavaroiden purkua, esillelaittoa, surusidontaa, tekstausta, kimppuja, joulukoreja, joulukorien koristelemista ja hinnoittelua, kukkavientejä ym... Alkukuusta oli vielä ihan rauhallista ja sai järjestellä paikkoja ja tehdä rauhallisesti, mutta se joulu tulee joka vuosi ja yllättää niin kuin tänäkin vuonna ja luntakin saatiin vihdoin ennen joulua. Joulua ennen ainakin kaksi viikkoa oli kiireistä aikaa ja ainakin valmistelut pitivät kiireisinä mutta kyllä sen huomasi jo asiakas määrissäkin. Kiirettä oli ja kukkaa ja joulukoreja sai laittaa pakettiin. Ennen kiireisempää aikaa järjestelin ruukkuhyllyn ja varaston ja tein tilaa uusille tuotteille joten saatiin nekin sitten esille
kun tavarakuorma saapui ja saatiin se purettua. Kiirepäivinä oli todella kiire ja päivät meni todella nopeasti kun oli koko ajan todella paljon tekemistä no onneksi tiesi mitä piti tehdä ettei mennyt kaikista kiireisimpään aikaan vasta aloittelemaan vaan toimintatavat oli jo tuttuja.

                                                     

                                         
 Itsenäisyyspäiväistutuksia

 Erilaisia surukimppuja ja yksi surulaite
                                         
 Jouluiset kartiokuuset ylösalaisin amppeleina joihin on istutettu jouluruusu ja kaksi jouluista orkidearuukkua

 Jouluistutuksia
                                         
 Pullokoriste ja jouluistutus tontuilla.
                                         
 Jouluistutuksia

 Jouluistutuksia

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Marraskuu

Marraskuussa olemme tehneet erilaisia töitä liittyen jouluun. Asetelma, kynttiläasetelma ja kimppuja.
                                         
 Jouluinen asetelma toteutettu Gregory Lersch tekniikalla.


Jouluinen amarylliskimppu ja kynttiläasetelma
Kestävä kranssi


Mittakaavapiirtämistä harjoittelin myös, jolloin suunnittelin kynttiläasetelman
Kampanjan suunnittelua mitä kaikkea siihen kuuluu ja pitää ottaa huomioon.

Paneuduttiin eri tekniikoihin. Paljon on erilaisia tekniikoita mitä yhdistämällä syntyy mitä uskomattomampia hienoja kukkasidontatyö kokonaisuuksia.

                                       
 Pullokoriste
                                         
 Kaksi surulaitetta

 Ylhäällä kaksi arkkulaitetta ja alhaalla kaksi surulaitetta




                                       
Katettu pöytä



                                       
 Jouluinen kimppu ja jouluisia asetelmia.

                                         










Lokakuu

Lokakuun alussa toteutettiin taiteilijalle aiemmin suunnittelemamme kimppu.

Asiakirjastandardia kävimme läpi ja opettelimme ja tehtävänämme oli harjoitella tekemään tarjouspyyntö.
Markkinointi kukkakaupassa ja yrityksen näkyvyys markkinoinnin keinoin. Markkinointimateriaaleja ja niiden sisältöä ja laskimme lehtimainonnan hintoja pienien ja suurien ilmoituksien hintoja. Huimia summia saa lehtimainontaan uppoamaan.

Toteutettiin myymälän ja näyteikkunan somistus aiemmin suunnittelemamme suunnitelman pohjalta.

Suunniteltiin kokonaisuus haudalle laskettava kimppu tekstatulla nauhalla, istuttavan pöydän asetelma ja noutopöydän asetelma ja hinnoiteltiin myös tuotteemme.
Katetuottolaskentaa ja hinnoittelua, kannattavuutta

Yrityksen nettovarallisuus oli myös aiheenamme, eri yhtiömuotojen verotus, verotili,

Riskit, Sopimukset ja vastuut sukupolvenvaihdokset, henkilöriskit, tietoriskit, tuoteriskit, projektiriskit, keskeytysriskit, paloriskit, rikosriskit, ympäristöriskit.


Suunnittelemani kokonaisuus noutopöydän asetelma istuttavan pöydän asetelma ja haudalle laskettava kimppu tekstatuin nauhoin.
Kolme erilaista surukimppua.
Kuusi pientä samanlaista asetelmaa
 Tuotteistettu yksi kukka ja tässä kuvassa lilja.
Kimppu taiteilijalle
                                    

                                          

 Sydänkimppu


Yksityiskuhtia uudesta myymälä ilmeestä

 Uudistettu myymälän ilme
                                         
 Erilaisia pyhäinpäivänasetelmia haudalle tai omaksi iloksi puutarhaan tai terassalle


Syyskuu


Syyskuun alkupuolella meillä koulussa oli aiheena visuaalinen markkinointi, näyteikkunoista keskusteltiin niiden eri tyypeistä ja niiden somistuksista tehtävänä meillä oli käydä valokuvaamassa ja tutustumassa erilaisiin näyteikkunoihin.

Kuvankäsittelyn ihmeelliseen maailmaan perehdyttiin ja tehtiin erilaisia harjoituksia ohjelmilla mitä kaikkea voikaan tehdä kuvankäsittelyohjelmilla. Hyvin opettavaista sillä kaikkea voi tehdä ja piilottaa.
Tekijänoikeuksia käsiteltiin myös.

Mittakaavaharjoituksia miten muutetaan mittakaavapiirtämistä varten jokin tiettyyn mittakaavaan.

Myynti ja markkinointi paketti oli laaja ja kattava pintaraapaisu.

Yritäjyydessä käsiteltiin taas laatua kukkakaupassa. Laadun mittareita, millainen on huippumyyjä, myyjäopas ja mitä siihen liittyy ja kuuluu sisällyttää.

Suunniteltiin myymälän näyteikkunaa.

Suunniteltiin myös taiteilijalle sopiva kimppu piirrettiin luonnos ja tiettyyn budjettiin piti tilata kukat ja lopuksi kimppu myös toteutettiin.
Syksyinen kestävä työ
                                        
 3 erilaista surulaitetta

 Ylempempänä valkoinen surulaite ruususta ja oksaneilikasta alempana ristiäisiin kimppu

   
Syksyinen kimppu kimppupohja korallikanukasta


Syksyinen pieni asetelma
Morsiuskimppu ja pukukoriste alempana pakkausvaihtoehtoja.  






Elokuun tapahtumia

Elokuun viimeisenä viikonloppuna olimme Porissa puutarhamessuilla tekemässä kimppuja.

Viime viikolla teimme kimppuja myös koulussa ja tehtävänämme oli katsoa kuinka kauan kosteus riittää ja kimppu kestää paketoituna huoneenlämmössä. En pystynyt pidempään pitämään kuin 34 tuntia mutta yllätykseskseni siellähän oli vielä kosteutta jäljellä ja kimppu hengissä. Minun kimppuni oli ihan reilun kokoinen ruusukimppu joka kuluttaa hyvin vettä.

Olen nyt ollut kolmena perjantaina kukkakaupassa työssäoppimassa. Työssäoppiminen kuuluu koulutukseen.

Työssäoppimispaikalla olen saanut tehdä kaikenlaisia töitä mikä on hyvä asia senhän takia siellä ollaan, että opitaan uutta ja hiotaan niitä taitoja mitä jo osaa. Ensimmäisellä viikolla tulin tutuksi jo kassajärjestelmän kanssa, olin asiakaspalvelussa, käsittelin leikkokukkia, tein vieheen ja tutstuin tuotevalikoimaan jne... koulussa meillä oli alv laskuja, prosenttilaskuja ,tuotteistamista

Seuraavalla viikolla työssäoppimispaikalla olin asiakaspalvelussa ja käsittelin leikkokukkia myyntiin,
tein kaksi surukimppua tekstasin kortteja jne... Koulussa meillä oli tekstausta tekstasimme kortteja ja nauhoja. suunittelimme ja toteutimme tilatyön puutarhamessuille Poriin. Kuva tulee myöhemmin.

Seuraavalla viikolla tein kaksi surulaitetta, tekstasin kortin, olin asiakaspalvelussa melko vähän ja käsittelin hieman myös leikkokukkia. siinä se päivä sitten taas vierähti. Koulussa puhuttiin yrittäjyydestä ja laadusta kukkakaupassa ja somistuksesta.

Porin puutarhamessuilta ryhmätyönä toteutettu tilatyö ja alhaalla siellä tehtyjä kimppuja



                                         
 Tuotteistamisia

                                         
Kimppuja ja yksi sieniasetelma astian muotoa jatkamalla ( alhaalla keskellä).



Blogin osiossa vanhemmat tekstit löytyy kuvia mitkä ovat otettu ennen tämän blogin aloittamista.